Veneelle paikka

Tähän asuntokuntaan tulee vene. Pieni ja auringonkeltainen. Kuulemma erinomainen vetouisteluun.

Tämä ihanuus ei ole vielä saapunut, vaan matkustaa lähiviikkoina Savonlinnasta tänne etelän vesille. 50% asuntokunnastamme ei malttaisi millään enää odottaa tätä pientä ja auringonkeltaista. Merikarttoja, kelluntapukuja ja hätäraketteja on etsitty kuumeisesti viime päivät. Parhaillaan tämä innostuneempi puolikas on katsomassa venepaikkaa. Ihan vain yhtäkkiä. Ihan vain kolme tuntia.

Lienee sanomattakin selvää, että minä edustan sitä toista 50 prosenttia. Vesi ei voisi vähempää olla elementtini. Merellä tuulee ja vene keinuu. Aina. Tasapainoaistini on lisäksi jotenkin yliviritetty, sillä veneretken jälkeen päässäni keinuu vielä monta päivää. En ole myöskään koskaan ollut lähelläkään läpäistä uimamaisterin tutkintoa.

Nyt kun kerran pääsin purnaamisen makuun, myönnetään se nyt tässä yhteydessä: minä inhoan tuota pientä ja auringonkeltaista. Se tulee moottori pöristen torpedoimaan minun kesäsuunnitelmani. Vielä on kuitenkin niin, että haluaisin viettää aikaa mieheni kanssa. Jos pieni ja auringonkeltainen olisi tulossa kymmenen vuoden kuluttua, todennäköisesti voisin jopa tarjoutua maksamaan sen. Varmasti suosittelisin kokeilemaan myös pilkkimistä, jotta saisi harrastuskauden pituuden mukavasti maksimoitua. Mutta ei vielä.

Tulevan kesän piti olla jäätelöä, terasseja ja Helsingin mukulakivikatuja käsi kädessä. Niiden sijaan, mikäli haluan nähdä toista asuntokuntani puolikasta ollenkaan kyseisenä vuodenaikana, on minun jotenkin löydettävä korvieni välistä tuolle pienelle ja auringonkeltaiselle veneelle paikka. Aivan, juuri sille, joka virnistää ilkikurisesti matkallaan Savonlinnasta tänne.